TAIDE TULEE KYLÄÄN TAMPEREELLA

Tampereen ikäihmiset saavat syksystä alkaen luokseen klovniposteljooneja, unelmien toteuttajia ja tarinankerääjiä.

Perunat

Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut sekä Taiteen edistämiskeskus julistivat maaliskuussa avoimen haun, jossa etsittiin taiteellisen toiminnan ja luovien menetelmien toimintamalleja ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämiseen ja yksinäisyyden tunteen vähentämiseen.

Toteutettavaksi valittiin ideoita, joissa taiteellinen laatu yhdistyi tavoitteeseen yksinäisyyden vähentämisestä ja joissa oli panostettu toiminnan mahdollisuuksin vaikuttaa ikäihmisten arkeen myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Kulttuuriosuuskunta Kiidon Ikämiesten arjen unelmia -hankkeessa toteutetaan kotihoidon miesasiakkaiden unelmia. Projektissa hyödynnetään valokuvausta, musiikkia, sanataidetta ja nukketeatteria. Ikämiesten arjen unelmina saattaa olla vaikkapa pääsy jalkapallo-otteluun, muikkujen paistaminen tai konserttiin pääseminen. Pienten unelmien toteuttaminen ja tallentaminen tehdään monitaiteisesti. Mallin tavoitteena on murtaa sosiaalisen kohtaamisen esteitä, jotta kotoa lähteminen olisi helpompaa. Projektin päätteeksi järjestetään unelmia ja osallistujia yhteen kokoavat iltamat. Projektin toteuttavat Jyrki Tamminen, Elina Niiranen, Susanna Lyly ja Jarkko Suhonen.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna