Arttu Haapalainen

Arttu Haapalainen

Olen kulttuurihyvinvoinnin asiantuntija Tampereelta. Erityisosaamistani ovat kulttuurihyvinvointiin liittyvät asiantuntija-, kehittämis-, koordinointi-, kouluttamis- ja kirjoittamistehtävät.

Työskentelen tällä hetkellä Tampereen Teatterissa Teatteri poikkeustilassa -projektissa, joten en ehdi juurikaan Kiidon kautta asiantuntijatöitä tekemään, mutta voin lämpimästi suositella muita Kiidon jäseniä.

Olen työskennellyt mm. taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksessa, yleisötyön tekijänä ja tuottajana taidelaitoksissa, yleisötyön ja soveltavan taiteen asiantuntijatehtävissä Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksessa. Erilaisissa rooleissa ja toimintaympäristöissä työskenteleminen on antanut minulle hyvän näkemyksen taiteen ja kulttuurin kentän kokonaisuudesta ja taiteen ja kulttuurin mahdollisuuksista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa ja hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Koulutukseltani olen teatteri-ilmaisun ohjaaja.  Olen tehnyt taidetta ja soveltavaa taidetta kaikenlaisten ihmisten kanssa, lapsista ikäihmisiin, pitkäaikaistyöttömistä paikallispoliitikkoihin. Olen erikoistunut tasa-arvoiseen ja erilaisia ihmisiä yhteen tuovaan työskentelytapaan, joka korostaa hyvässä hengessä tapahtuvaa vuorovaikutusta ihmisten välillä.

Jokaisella on oikeus taiteen ja kulttuurin hyvää tekeviin vaikutuksiin. Mielelläni sparraan ja ideoin kanssasi sitä, miten kulttuurihyvinvointi viedään käytäntöön!

Arttu Haapalainen, p. 040 762 6328, arttu.haapalainen@gmail.com

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna